Update: Näin editoin kuvani

8.4.2018

Lupailin päivitettyä versiota mun valokuvien editointi tavoista ja nyt ois viimein sen postauksen aika. Samantapaisesta postauksesta on aikaa runsas vuosi ja mukava jälleen huomata, että jonkin sortin kehitystä on tapahtunut. Kuvituksena on ennen/jälkeen kuvia ja koska kuvaan aina raakana, kuvat on myös tehty muokattaviksi ja siitä syystä ovat tosi haaleita ja värittömiä aluksi.




Lightroom on edelleen käytössä ja tää on just mulle sopiva kuvanmuokkausohjelma. Todellakin hintansa arvoinen ja mä tosiaan ostin ohjelman kertamaksulla, eli en tällä kuukausihinnalla mikä taitaa olla aika yleinen nykyään. Helppo ja nopea käyttää ja mahdollisuuksia löytyy vaikka ja mihin.

Se mikä on muuttunut viime postauksen jälkeen eniten, on varmasti mun kuvien tyyli. Ennen hain kuvaan vaan mahdollisimman valoa ja valkoista, mikä ei tunnu enää yhtään omalta jutulta. Nyt pyrin tuomaan kuvaan hyvää tunnelmaa ja sellaista tietynlaista fiilistä. Ja kuvat missä on liikettä ja hälinää on ehdottomasti myös mun suosikkeja. Omia valokuvaus mieltymyksiä on helppo kasata yhteen pinterestissä ja saada sitä kautta inspiraatiota.  

Mulle lemppari aikaa vuodesta on ihan valokuvauksenkin kannalta kesä ja alku syksy, koska  silloi mä henkilökohtaisesti myös teen paljon enemmän kaikkea. Talvella mun kuvailu on tosi suppeaa, koska silloin tulee yksinkertasesti oltua enemmän vaan kotona. Tietysti myös vähäinen valo vaikuttaa talvisin! Oli pakko ottaa vanhempiakin kuvia tähän postaukseen mukaan tästä syystä ja tuli kyllä niin hyvä mieli ja samalla ikävä, kun selaili vanhoja kuvia!





Mutta mitä säätöjä käytän kuvissa? Säädän kuvasta riippuen mm. rajausta, kirkkautta, varjoja, värejä ja terävyyttä. Joku kuva tarvitsee vähän enemmän työtä, jotkut taas ihan vähän. Mun lemppari työkaluihin kuuluu ehdottomasti helppokäyttöiset värisäädöt. Kuvasta on helppo poistaa esimerkiksi liika keltaisuus tai vaikka joku silmäänpistävä, yliampuva väripiste. Myös adjustment brush on välillä ihan super kätevä! 

Lisäksi oon hankkinut pari vsco filtteripakettia ja nyt 05 setti on jäänyt oikeastaan vaan käyttöön. Valmiilla filtterillä saa muokkauksesta tosi paljon nopeampaa ja kuvaan saa super paljon helpommin sellaista tietynlaista tunnelmaa! Tietenkään pelkkä filtterin lätkäsy kuvan päälle ei riitä, vaan muutoksia vaaditaan tosi paljon. Mun pitäisi ehdottomasti vielä opetella tallentamaan omia filtteri muutoksia, niin homma varmasti nopeutuisi. 

Nyt vielä muutamat ennen/jälkeen kuvat.







Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© tiiajenny. Design by FCD.